KOSKAAN EN TAJUNNUT
Koskaan en tajunnut, miksi keskenjääneet unelmat
ovat kuolleet.
Koskaan en tajunnut, miksi jalot tietäjät
ovat halveksittuja.
Koskaan en tajunnut, miksi läpikuultavaa aikaa
kidutetaan.
Kukaties valo on valehdellut
synkästä etäisyydestä
Koskaan en tajunnut naisellisten hyväilyjen
hellää yksinäisyyttä.
En liioin tajunnut
riisuttujen naamioiden alta paljastunutta tarkoitusta.
Vuodet menevät menojaan eivätkä kysy:
"Kuka on roisto?"
Minäkin menen ja vien pois
haalean muiston.
Voin toki olla ilman sitäkin,
mutta minua vaivaa,
miten löydän kaiken
pahan onnen tarkoituksen.
Usko koputtaa räjähdysherkkänä
ovelleni.
Avaan ikkunan.
Häikäilemätön maailma
romahtaa.
